Laiminlyönti

Ovi paukahtaa alakerrassa. Kapuan portaat nopeasti alas ja astun keittiöön, tervehdin äitiä lämpimästi. Ja äitini kasvoilta paistaa hämmenys. Kuulen vain kysymyksen; Hei ootko sä sara kipeä? ja lempeän naurahduksen .Ihmeissäni tiedustelen että miksi ihmeessä oisin, väsyttää vaan. Äiti naurahtaa mulle ja selittää, että ei ole normaalia että oon kotona ennen äitiä, enkä muualla luuhamassa.

Tää oli ehkä ainut tapa selventää miltä musta tuntuu. Ja tää on vaan niin outoa. Ei vaan nappaa tehdä oikeestaan yhtikäs mitään. Ja ei tunnu yhtään omalta itseltä. Väsyttää. Ja kyllähän mä meiän äitiäki ymmärrän, oon aina kaikkialla pää kolmantena jalkana, hymyilevänä ilopillerinä missä milloinki, ja aina äänessä, mutta nyt vaan ei oo ollu yhtään semmosta fiilistä. Toivottavasti tää on vaan vaihe ja pian oon taas oma nauravainen itteni. Mutta siihe asti täällä puolella ruutua lymyilee tämmönen apaattinen piisamirotta.Et hellurei! Ja puh pah mikä avautumine. 

p.s Tässä vähän viime viikkojen fiiliksiä ja turhanpäiväistä selittelyä tän blogin laiminlyömiselle. Mutta jooo tuleva laiva/viikonloppuu on lastattu kirjaimellisesti kaikella mieltäylentävällä puuhalla, joten toivotttavasti ens postauksessa hieman kiinnostavampaa kerrtottavaa!;)